Translate

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Paistetut muikut

Suomalaista pikaruokaa.

Kalaa tulee syötyä liian harvoin. Ja silloin kun sitä syö niin useimmiten kyseessä on jossain Norjassa kasvatettu lohi, joka lykätään uuniin.
Kalan hinnat ovat viime vuosina nousseet kohisten ja ehkä siksi siitä on tullut suhteellisen harvinaista herkkua.

Itselläni on haaveissa joskus pieni kalastuspaatti, järvien rannoilla kun tässä asutaan.
Mikäs sen parempaa ruokaa kuin itse pyydetty kuha, järvitaimen tai ahven? Ja kyllä meille hauki ja muut vähemmän arvostetut kalatkin kelpaavat.

Tosiaan siihen uuniloheen kyllästyneenä olinkin iloisesti yllättynyt kun hyväksi todettu K-supermarkettimme myi paikallisen kalastajan saalistamia muikkuja. Ostin ne valmiiksi perattuina tällä kertaa.
Kaloista leikkasimme päät ja pyrstöt pois hameväen pyynnöstä, itse kyllä voisin syödä muikut päineen ja pyrstöineen.
Tarkoitus oli ensin joko savustaa kalat tai sitten paistella ne Muurikalla, mutta taukoamattoman sateen vuoksi päädyin paistelemaan muikut sisätiloissa valurautapannulla.
Ja hyviä niistä tulikin. Meillä jopa perheen pienimmät söivät kaloja kaksin käsin. Tätä tehdään vielä uudestaan. Jostain kun saisi "aitoja" neulamuikkuja niin olisin vielä enemmän fiiliksissä.

"Pidätkö sitä hetken paikallaan niin isi ottaa kuvan?"

Luonnon ihmeitä 3-vuotiaalle.

Valurautapannu, reilusti luomuvoita ja tuoreita muikkuja.

Paistetut muikut

1 kg muikkuja (putsattuina)
1-2 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
ripaus sitruunapippuria
luomuvoita paistamiseen
  • Perkaa muikuista sisälmykset pois ja poista halutessasi päät ja pyrstöt.
  • Sekoita keskenään ruisjauhot ja mausteet. Pyörittele kalat huolellisesti jauhoissa.
  • Lado kalat limittäin kuumalle valurautapannulle ja paista useammassa erässä keskilämmöllä kauniin ruskeiksi molemmin puolin.
  • Voita kannattaa käyttää reilusti ja lisäillä nokare silloin tällöin paiston aikana ettei pannu kuivu.

Muikkujen kaverina tarjotaan monesti kermaviilikastiketta. Meillä ei tällä kertaa sitä ollut, mutta hyvin ne upposivat ilmankin.

3 kommenttia:

  1. Voissa paistetut muikut on hyviä! Meillä syödään kalaa aika paljon, ja tosiaan jossain vaiheessa tuntui siltä, että lohta tulee joka tuutista...

    Onneks muikut ja silakat on edullisempia verrattuna mm. kuhaan ja siikaan (ne on sit juhlaruokaa). Ja täällä meillä päin ainakin niitä on kyllä lähes aina tarjollakin kaupoissa. Voissa paistetut silakkafileet uppoaa meillä yhtä hyvin kuin muikutkin.

    VastaaPoista
  2. mmmm...savustettu siika :D herkkujen herkkua.
    Kuha on kyllä varmaan yksi parhaista kaloista. Sitä saa tyyliin kerran vuodessa. Ellei nyt sitten saa sitä paattia hommattua, että lähtisi itse narraamaan kalaa. Toi meidän vieressä oleva Vesijärvi on hyvä kuhajärvi.

    Pitääkin muuten kokeilla noita silakkafileitä. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Olemme hiljattain lanseeranneet sivun Etsiresepti.fi, jossa käyttäjät voivat etsiä reseptejä satojentuhansien ruokasivujen ja ruokablogien joukosta.

    Olemme huomanneet, että sinun blogissasi on monta hyvää reseptiä ja haluaisimme ehdottaa sinulle, että käyt katsomassa ruokablogilistamme kärkeä tästä: http://www.etsiresepti.fi/ruokablogienk%C3%A4rki

    Meidät löydät myös Facebookista https://www.facebook.com/Etsiresepti. Jos haluat lisätä oman ruokablogisi listaan ja listata reseptisi Etsiresepti.fi hakemistoon (ilmaiseksi) sinun täytyy vain seurata ohjeita tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-k%C3%A4rkeen

    Konsepti on jo olemassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Meidän kauttamme blogit saavat päivittäin tuhansia vierailijoita, ja suosituimmat saavat viikoittain jopa yli 20 000 kävijää.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    Etsiresepti.fi, Hittarecept.se,
    Findeopskrifter.dk, Alleoppskrifter.no

    VastaaPoista