Translate

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Keittiön työkalut osa II, paistinpannut

Tässä on toinen päivittäin käytössä oleva keittiön työväline veitsien lisäksi.

Olen rehellisesti sanoen totaalisen pettynyt suomalaisiin Matadoreihin ja kovanaamoihin. Pinnat menevät huonoksi luvattoman nopeasti ja pannut muuttuvat keinulaudoiksi yllättävän äkkiä. On käyttäjässäkin varmasti ollut vikaa, mutta kaikkea syytä en suostu ottamaan itselleni.
Pannujen käytöstä on yllättävän vähän tietoa liikkeellä ja tässä lienee suurin syy siihen miksi kalliit pinnoitepannut menevät niin äkkiä luvattoman huonoon kuntoon.

Pitkän harkinnan jälkeen ostin Swiss Diamondin tutustumispannun, oka on siis pikkuveli niille normaaleille isoille paistinpannuille. Hinta oli kohtuullinen ja koska isoveli maksaa rapiat sata euroa niin ajattelin ensin testata pienemmällä. Ja ensimmäisen testin jälkeen alkoi välittömästi säästäminen isompaan.

Oheinen kuva kertoo pannusta jotain oleellista. Tein munakkaan TÄYSIN ilman rasvaa. Ja kas kummaa, pannu näytti reunoja lukuunottamatta lähes koskemattomalla paistamisen jälkeen. Munakas liukui pannulta helposti pois ja paistopinta oli kauniin tasainen. Pesu hoitui pelkällä vedellä eikä tarvinnut paljon jynssäillä. Seuraavana päivänä paistetuilla letuilla pääsi harjoittelemaan letunkääntöä heittämällä ja hyvinhän tuo toimi.

Tällä hetkellä ison paistinpannun virkaa ajaa Ristina Finland- merkkinen pannu johon olen ollut kyllä tyytyväinen. Pannu on paksupohjainen ja pinnoite on kestänyt hyvin kulutusta. Pannu tai oikeastaan kasari on lähes päivittäin käytössä, mutta kestävyys on ollut ihan toista kun tunnetuimpien merkkien. Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan. Kun hänestä aika jättää niin sitten virka menee Diamondille jos vain lompakko on sillä hetkellä iskussa. Tällä hetkellä tv:ssä pyörii Sikke Sumarin ruokaa rakkaudella- ohjelma, jossa päätähti näyttää luottavan Swiss Diamondin pannuihin ja patoihin. Myös mtv3:n aamuteeveen ohjelmissa samaa merkkiä on nähtävissä.

Pannun käsittelyyn muutama vinkki lopuksi joita olen kaivellut eri lähteistä:

  •  Ennenkuin otat pannun käyttöön pese se vedellä, kuivaa ja levitä ihan ohuelti öljyä pannulle. Siis myös pinnoitepannuihin.
  • Älä kuumenna pannua tyhjänä. Jos et halua laittaa öljyä tai voita (öljyvoi-seos on muuten paras paistamisessa) laita esim. vesitilkka pannulle. Kun vesi alkaa kiehua ja haihtuu niin pannu on sopivan kuuma paistamiseen. Auringonkukkaöljyä suosittelen käyttämään pihvien paiston alkuvaiheessa.
  • Paistamisen jälkeen anna pannun jäähtyä kaikessa rauhassa. Pese pelkällä vedellä ja tavallisella tiskiharjalla. Älä siis laita tulikuumaa pannua juoksevan veden alle äläkä käytä karhunkieltä tai vastaavaa. Joskus riittää pelkkä talouspaperilla pyyhkiminen eikä vettä tarvitse ollenkaan.
  • Muista öljytä valurautapannu silloin tällöin pienellä määrällä ruokaöljyä ja/tai tee pannulle rasvapoltto. Siinä pannu rasvataan silavalla ja kuumennetaan. Rasvaa lisätään tarvittaessa ja lopuksi jäähtyneeltä pannulta pyyhitään ylimääräinen rasva pois.
  • Jos teflonpannuun alkaa tarttua paistaessa ruoka kiinni vaikka käytät öljyä/voita tms. niin pannu on aika vaihtaa.
Suurimmat virheet pannujen käsittelyssä:
  • Tyhjänä kuumentaminen 
  • Kuumana veden alle laittaminen paiston jälkeen
  • Raapiminen väärillä työvälineillä
  • Huoltamatta jättäminen
  • Kuivauksen unohtaminen pesun jälkeen

    1 kommentti:

    1. Huolimatonta/väärää käyttöä ei helpota tv-kokkiohjelmat, joissa jokainen neuvoo laittamaan paistinpannu kuumenemaan 5minuutiksi ennen esim. pihvin paistamista. Helpompi kyllä laittaa tyhjä pannu kuin laittaa öljyä. Voi keskittyä toiseen puuhaan kuumenemisen aikana.

      VastaaPoista