Translate

torstai 23. helmikuuta 2012

Liemistään kokki tunnetaan

Liemet rivissä valmiina palvelukseen
Lapsuudenkodissani syötiin todella paljon keittoja; jauhelihakeittoa, lihakeittoa, lohisoppaa, hernekeittoa, kanakeittoa...Ymmärrän hyvin äitimuoria, nopeita ja helppoja ruokiahan nuo ovat.
No, kävi sitten niin kun yleensäkin käy kun jotain saa liikaa. Minulla oli monen vuoden tauko keittojen syömisessä eivätkä ne vieläkään ihan lempiruokiin kuulu. Mutta toisaalta näin talviaikaan mainioita ja hyvin lämmittäviä ruokia esim. pihapeuhuamisen jälkeen.

Nyt olen vähän perehtynyt asiaan uudelleen ja yksi ratkaisu löytyi heti alkuunsa. Vaihdoimme maustepippurin musta- tai viherpippuriin (keitosta riippuen) ja kas kummaa, se olikin se maustepippurin kitkerä maku, jota lapsena aina inhosin osaamatta sitä kuitenkaan sanoa. Kannattaa siis jokaisen kokeilla...

Toinen mahtava löytö olivat tuossa kuvassa tönöttävät liemet. Olen aina halunnut tehdä alusta asti omia liemiä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Monet keitto-ohjeet on tullut hylättyä heti alkuunsa kun ohjeessa on mainittu sanat liha-, kala- tai kanaliemi. Mutta ei enää. Tuotteet ovat lisäaineettomia ja valmiita käyttöön. Ne säilyvät avattuna jääkaapissa muutamia päiviä.

Sain paikallisen K-supermarketin ottamaan Puljongin valmiit liemet valikoimaansa kun sain ensin vinkkiä, että kyseiset tuotteet kuuluvat K- ketjun tilattaviin tuotteisiin.
Samoja purkkeja on muuten ainakin tänä vuonna vilahdellut useasti Master Chef- ohjelman kokkien työpisteillä.

Nyt on sitten keittoja tehty oikein urakalla. Parasta on tullut lohikeitosta, jossa veden sijasta käytimme kalalientä nesteenä. Kalaliemi on lähes tuplahintaista noihin muihin liemiin verrattuna, mutta toisaalta siitä tehty lohikeitto on todellakin salonkikelpoista sunnuntairuokaa. Lohikeiton reseptiä ja valmistusvinkkejä on tulossa myöhemmin.
Myös kanakeitosta tuli oikein maukasta.
Lihalientä olemme käyttäneet patoihin, lihakeittoihin ja ihan perusjauhelihakastikkeisiin entisen fondin lisäämisen sijasta. Liemikuutioita emme ole käyttäneet enää vuosiin.

Lopuksi vielä vinkkinä, että muista lämmittää liemi ennen sen lisäämistä ruokiin. Liemi lisätään aina lämmitettynä.
Jos teet esim. pihvin kanssa tarjottavaa tummaa ja paksua kastiketta redusoimalla (eli kokoonkeittämällä) jota on lautasella vain vähän niin siihen Puljongin tuote on turhan suolaista.
(Lähde täällä. Itse en kyllä ole törmännyt näin amatöörinä tekstissä mainittuihin moitteisiin)

Olen itse ajatellut niin, että jää ainakin yksi syy käydä joskus ravintolassa syömässä eli ne pihvien kastikkeet. Pihvit ja lohet ja muut ravintola-annokset osaamme valmistaa yhtä hyvin ja halvemmalla kotioloissakin joten niitä varten ei tarvitse ulos mennä syömään.
Olkoon tästä lähtien ulkonasyömisen perusteena helppouden ja valmiiseen pöytään astumisen lisäksi siis kastike.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti