Translate

torstai 3. tammikuuta 2013

Täydellinen pizza - viimeinkin

Aivan aluksi kiitos Rva Patalintu (syy selviää myöhemmin).
Toiseksi tunnelmoidaan kuvilla:

Tomaatti, mozzarella ja basilika.

Nyt on rapea ja ohut pohja. Yes!

Jauheliha ja vain vähän juustoa.

Pizzauuni. Vuoden turhake? Ei tod.!
Nyt se kiitosten syy. Luin Patalinnun blokista tarinaa pitsasta ja muistin, että meillä varastossa on myös pizzauuni joka on jäänyt alun innostuksen jälkeen käyttämättä. Ei muuta kun kätköjä kaivamaan ja siellähän se oli. Tämän avulla tuli tähän astisista pizzoista parhaita.
Ohut, rapea pohja, sopivasti täytteitä ja hyvä maku. Mitä sitä voi muuta pizzan ystävä vaatia? No ei mitään.

Pizzauunin käyttö vaatii vielä hiomista, ensimmäinen ei ihan täysin onnistunut. Pohja meni liian tummaksi reunojen jäädessä vähän vaaleiksi. Pienen hienosäädän jälkeen ongelma poistui ja viimeisiin saimme kunnon "pallot" kohoamaan pizzan pintaan, aivan kuin puu-uunissa tehdessä.
Jos sinulla ei satu olemaan pizzauuniturhaketta kotona niin ei hätää, normiuunilla onnistuu varsin mainiosti. Säädä uuni täysille, lämmitä pelti uunin mukana ja paista pizzaa vain muutama minuutti.

Pohja tehtiin meillä hyväksi todetusta versiosta. Taikina vaatii pitkän kohoamisajan, mutta on taatusti odotuksen arvoinen. Ohje on alunperin Pastanjauhantaa-blokista, mutta käytämme itse alkuperäisestä ohjeesta poiketen myös durum-vehnäjauhoja.
Ohje alla:

Pizzapohja
(2 pizzeriakokoista tai 4 pientä pizzaa)

350 g vehnäjauhoja (5-6 dl, tavallista vehnää n. 4 dl ja vajaa 2 dl durum-vehnää)
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl extra virgine -oliiviöljyä
2 1/4 dl lämmintä vettä

- Laita jauhot, kuivahiiva ja suola kulhoon ja sekoita.
- Sekoita öljy ja lämmin vesi ja lisää neste vähitellen taikinaan niin, että siitä tulee tasainen ja pehmeä ja se irtoaa käsistä vaivatessa. Pizzataikinaa kannattaa vaivata huolella jotta siihen syntyy hyvä sitko. Käytännössä aika on n. 10 minuuttia käsipelillä (n. 5min. yleiskoneella).
- Anna taikinan kohota liinan alla noin tunnin.
- Vaivaa noussutta taikinaa vielä hetki. Puristele ilmakuplat pois. Taikinan koko pienenee tässä vaiheessa huomattavasti. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osiin tavoittelemiesi pizzojen koosta riippuen. Kaulitse ja venyttele taikinapala ohueksi.
- Levitä päälle ohuelti tomaattikastiketta ja haluamasi täytteet.

Paista pizzat yksi kerrallaan kuumassa uunissa. Oikea aika löytyy kokeilemalla ja tarkkailemalla ensimmäisen pizzan pohjaa paistamisen aikana. Sähköuuni kannattaa lämmittää niin kuumaksi kuin sen saa. Laita pelti kylmään uuniin ja lämmitä se kuumaksi samalla kun uuni lämpenee. Sitten pitsa kuumalle pellille ja uuniin.

Tomaattikastike pizzalle

Tarvitset:

Sipulia
Valkosipulia
Tomaattimurskaa
Tomaattipyreetä
Kypsiä tomaatteja
Basilikaa
Oreganoa
Chilihiutaleita
Sokeria (tavallinen tai fariini)
Suolaa
Mustapippuria
Sitruunanmehua
Oliiviöljyä

Tee näin:

Kuullota sipulit, lisää tomaattipitoiset aineet ja mausteet ja keittele 40 minuuttia - tunti. Soseuta halutessasi. Määrät saat sovitella omaan makuusi ;) (Meillä 1 sipuli, muutama kynsi valkosipulia, luomutomaattimurskaa purkki, 1 rkl pyrettä (aina ei edes kokonaisia tomaatteja, jos laitetaan niin kaltattuna eli kuoret poistettuna) ja mausteita vähän roiskimalla ja fiiliksen mukaan).

Ja vielä lopuksi meidän tavasta tehdä pizzaa. Täytteitä vain pari/pizza, juustoa tosi ohuelti (suoraan tomaattikastikkeen päälle ja loput täytteiden päälle) ja pohjasta mahdollisimman ohut.

2 kommenttia:

  1. Hah, en ole kenelläkään muulla koskaan nähnyt tuota uunia ja teillä on se =) Ei todellakaan ole turhake! Tosin meilläkin nyt pitkäksi aikaa varastoon jemmautunut... Pitääkin kaivaa esin ja tehdä superpitsaa pitkästä aikaa! Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täähän vaan todistaa sen, että meillä on keittiövälineiden suhteen sama (hyvä) maku ;)
      Aika moni taitaa käyttää niitä pitsakiviä uunissa, mutta tää on kyllä parempi ;)

      Leivinuuni olisi kyllä hyvä. Tai sellainen Jamie Oliverin jossain ohjelmissa nähty ulkona oleva hurjan kokoinen mörköuuni.

      Poista