Translate

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Wii - sautta



Vaimoni osoitti taas kerran häkellyttävää viisautta, kaukonäköisyyttä ja ihanuutta. Pyysi nimittäin minua hommaamaan meille Nintendo Wiin. No minähän toki kuuliaisena aviomiehenä (ja Gigantin Lahden myymälän erikoistarjouksen takia) menin ja hommasin sen meille.

Ja voin kyllä näin Xbox360:stä harrastavana (okei, myönnettäköön tässä erään lapsuuden haaveen toteutuneen vasta aikuisena) todeta, että on muuten mahtava värkki lasten kanssa.
Pelit ovat lyhyitä ja varsin koukuttavia. Meidän kolme-vuotiaskin pelaa "meekkailu-peliä" (miekkailu. suom.huom.) ihan innoissaan. Riemunkiljahduksia on sitten mukava kuunnella. Ekaluokkalaisemme on jo vanha tekijä ja nyt tässä alkaa hirvittää aika jolloin häviän sata-nolla junioreille :)

Meillä on toistaiseksi vain yksi ohjain, mutta lienee syytä lähettää joulupukille toive toisesta ohjaimesta.

Meillä onneksi pelaaminen ei ole mennyt överiksi vaikka sitäkin tietysti aluksi vähän odotettiin. Ulkoilu, sisäleikit ja lastenohjelmat ovat toistaiseksi pelejä tärkeämpiä, mutta kyllä viikonloppuisin meillä pienet turnajaiset aina pidetään.

Voin siis lämpimästi suositella kyseistä aparaattia jos haluaa mukavia yhdessäolohetkiä muksujen kanssa. Jos taas haluaa peleiltä hyvää grafiikkaa ja tykkää pelata sota- ym. K18- pelejä suosittelisin valitsemaan jonkun muun markkinoilla olevan pelikoneen.

1 kommentti:

  1. Sä et oo kirjoitellu taas pitkiin aikoihin tänne.
    Paista vaikka erä poppareita ja selosta homma miten sä teit sen!

    Arska

    VastaaPoista