Translate

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kokonainen lohi uunissa


Tänään oli paikallisessa ruokakaupassa tarjouksessa kokonaisia kirjolohia. Kesäisin suurin osa meillä syötävästä kalasta on savustettua ja talvisaikaan ollaan tyydytty uunissa tehtyyn, kermassa lilluvaan lohifileeseen jonka päälle on laitettu sipulia.
Pitkään on ollut haaveissa kokeilla kokonaisena kypsennettyä kalaa ja tänään sitten saatiin aikaiseksi (miksiköhän aina uusien juttujen kokeilu kestää niin kauan?) tutustua aiheeseen.
No okei, pakko tunnustaa, että pää oli leikattava pois kun fisu ei olisi mahtunut muuten uimaan meidän uuniin.
Löysin täältä, eräästä suosikkiblokistani ohjeet koko aterialle. Ohje taisi olla alunperin Jamie Oliverilta.
Lohen kanssa söimme siis viipaleperunoita, katkarapuavakadosalaattia ja piparjuurikastiketta.
Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli vihreä salaatti mutta kauppojen salaatit olivat niin surkeassa kuosissa, että tällä kertaa jätettiin suosiolla väliin. Lisukkeiden sitruunaisuus onneksi raikasti kokonaisuutta.
Kaikenkaikkiaan onnistunut lopputulos. Sen verran täytyy ensi kerralla parantaa, että piparjuuritahnaa laitan enemmän. Nyt sen maku hävisi johonkin maustumisen aikana.
Niin ja valkosipulia olisi pitänyt upottaa johonkin, mutta sekin nyt jäi.

UUNISSA PAISTETTU KOKONAINEN KALA

Kokonainen kala perattuna (taimen, nieriä, kirjolohi, siika...) kidukset poistettuna
Sitruuna, hyvin pestynä
Tuoreita yrttejä (Meillä tällä kertaa löytyi vain tilliä. Laitoin myös kuivattua minttua ja timjamia)
Suolaa ja mustapippuria

KUIVAA kala talouspaperilla (huuhtele ensin tarvittaessa sisältä ja ulkoa).
LEIKKAA kylkiin viillot selkärangasta vatsaan päin muutaman sentin välein. HIERO kaloihin suolaa, öljyä ja pippuria sekä pinnalle, että sisään. TÄYTÄ kalat sitruunaviipaleilla ja tuoreilla yrteillä. NOSTA kala öljyttyyn uunivuokaan ja pane se uunin yläosaan. Paista 250C asteisessa uunissa 15-20min.

HUOM! Paistoaikaan vaikuttaa kalan koko. Jos haluat, voit käyttää digitaalista lämpömittaria sisälämpötilan mittaamiseen. Keittiömestarit suosittelevat 48 asteista, itse pidän kypsemmästä. Meillä annetaan lämpötilan nousta 60:een. Tällöin lohi on vielä mehukasta. Yli 60- asteinen on jo kuivahkoa.

VIIPALEPERUNAT

500g perunoita
Oliiviöljyä
Yrttejä tai mausteita maun mukaan (meillä suola, mustapippuri, timjami, minttu)

PESE perunat. LEIKKAA perunat noin sentin paksuisiki kiekoiksi. KUIVAA kiekot talouspaperilla ja voitele ne öljyllä. MAUSTA perunat ja LEVITÄ ne tasaisesti uunipellille. PAISTA 200- asteisessa uunissa 15 min/puoli tuntia. Vartissa perunat ovat kypsiä, mutta puolessa tunnissa saa rapeita. KÄÄNNÄ perunat puolessa välissä paistoa.

KATKARAPU-AVOKADOSALAATTI

200g isoja katkarapuja (meillä jokiravun pyrstöjä)
½ syömäkypsä avokado
1 pieni punasipuli hienonnettuna
1tl sitruunankuorta
2rkl sitruunamehua
2rkl ranskankermaa
2rkl kermaviiliä
(hummerifondia)
tuoretta tilliä silputtuna
mustapippuria, suolaa

KUORI ja KUUTIOI avokado ja purista sen päälle sitruunamehua. SEKOITA kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa. TARKISTA maku ennen tarjoilua.

PIPARJUURIKASTIKE

2dl ranskankermaa
1 reilu rkl piparjuuritahnaa
75g kuorittuja saksanpähkinöitä (meillä oli pecanpähkinöitä)
suolaa, mustapippuria ja sitruunanmehua

ROUHI pähkinät kevyesti. Pähkinänpalaset saavat jäädä reilun kokoisiksi. SEKOITA ranskankerma, piparjuuri sekä pähkinät keskenään. LISÄÄ hieman suolaa, pippuria ja sitruunamehua maun mukaan.



Ei tuolla meidän pokkarikameralla vain saa hyviä ruokakuvia. Kannattaa kuvista huolimatta kokeilla.

4 kommenttia:

  1. Hei nyt vasta huomasin tämän, kylläpä lämmitti mieltä! Meilläkin olisi tätä taas huomenna ruokalistalla. Aina vaan maukasta ja niin helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan hyvästä ateriavinkistä ;)
      Pakko oli jakaa muillekin, oli kyllä niin hyvää!
      Seuraavan kerran kun lähikauppa myy kokonaista kalaa niin taidan napata yhden mukaan...
      Ihan parasta tehdä ruokaa joka on simppeli ja saa lapset kiljumaan Jeeee!! Tästä mä tykkään...

      Poista
  2. Meillä on menossa nieriä justiinsa uuniin - aika lailla samaan tyyliin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! On varmasti herkkua. Joskus kun pääsisi maistamaan nieriää...taitaa kantaa titteliä "Suomen maukkain kala"?

      Poista